Oikeusministeri Tuija Brax (virheet)  esitteli eilen MTV3:n 45-minuuttia ajankohtaislähetyksessä omaa malliaan siitä, kuinka yhteiskunta pystyi vielä nykyistäkin enemmän tukemaan järjestäytynyttä rikollisuutta ja poistamaan esteitä ihmiskaupan tieltä.

Braxin mielestä poliisin pitäisi käyttää maalaisjärkeä parituksen uhreilta seksiä ostavien kiinnisaamiseksi. Jos tämä ei onnistu, Brax väläyttää seksin ostamisen täyskieltoa.

Häiritsevään prostituution puuttumiseen on laissa riittävät työkalut. Esimerkiksi ratsiat olisivat hyvä keino saada ostajat kuriin.

Järjestyslain nojalla kaikki seksin ostaminen ja myyminen julkisissa tiloissa on kiellettyä – esimerkiksi yökerhoissa

Oikeusministeriön selvityksen mukaan kolmen ensimmäisen vuoden aikana seksinostajia on tuomittu vain vajaat 40. Tämä todistaa Braxin mukaan sen, että kaikki poliisit eivät valvo lakia riittävästi.

On poliiseja ja on poliiseja. Ei lain valvominen ole kaikille poliiseille yhtä vaikeata.

Pohjoismaissa eletään samassa todellisuudessa, mutta Suomessa laki on lievin. Suomi on kriminalisoinnut seksin ostamisen vain parituksen ja ihmiskaupan uhreilta. Ruotsi on kieltänyt ostamisen ja myymisen, Norja kaiken ostamisen.

Jos on viitteitä, että järjestäytynyt kansainvälinen kovan luokan ihmiskauppa on siirtynyt Ruotsista ja Norjasta Suomeen Suomen lain takia, niin tietysti se on erittäin vakava paikka. Lakia pitää tiukentaa nykyisestäkin.

Eduskunnan lakivaliokunta käsittelee asiaa maaliskuussa – sopivasti tässäkin asiassa enne tulevia eduskuntavaaleja.

Toisin kuin Brax, normaalisti ajatteleva kansalainen saattaa nähdä syy- ja seurausyhteyden siinä, että järjestäytynyt kansainvälinen kovan luokan ihmiskauppa on siirtynyt Ruotsista ja Norjasta Suomeen juurikin näiden maiden kiristyneen lainsäädännön vuoksi.

Vihreiden (naisten) ymmärrykseen tällainen looginen johtopäätös ei tietenkään mahdu. Toisaalta on aika huvittavaa katsella sitä, että minkälaisessa rikollisuudessa heidän mielestään pitäisi kiristää lainsäädäntöä ja minkälaisessa löysätä sitä.

(Yleisperiaatteena tuntuu olevan se, että murhamiesten pitäisi päästä teoistaan päänsilityksellä, ymmärryksellä, kimppahalilla ja  ehdonalaisella, ruman normaalimiehen pitäisi päätyä seksin ostamisesta linnaan ja sananvapauden käyttämisestä (vallitsevan vihreän dogman vastaisesti) pitäisi sitten ehdottomasti langettaa elinkautinen vankeusrangaistus.)

Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, prostituutio on sellainen ala, johon kiellot eivät ole koskaan purreet. Kriminalisointi ajaa ammatinharjoittajat entistä ahtaammalle ja suoraan järjestäytyneen rikollisuuden syliin.

Saksalainen tapa (jossa huorat omistavat bordellin itse esimerkiksi osuuskunnan kautta) on tutkittaessa osoittautunut toimivimmaksi malliksi tämän ikuisuuskysymyksen ratkaisemisessa.

Kun liiketoiminta on ammatinharjoittajien omissa käsissä ja sen on laillista, myös yhteiskunta pystyy suojaa,maan ammatinharjoittajaa ja tämän elinkeinoa sekä hyötyy yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta verotulojen myötä.

Tällaisen yhtälön käsittäminen taitaa olla Braxin kaltaisille täysi mahdottomuus.

Lähde: MTV3


Site Meter