Suomalaisen yhteiskunnan omahyväisin, itsekeskeisin ja omasta ajattelustaan piirunkin  poikkeavaa näkemystä äänekkäästi paheksuva  (… pöyristyttävää! … taidat olla rasisti, kun et hyväksy homojen perheensisäistä adoptiota?) pseudointellektuelien ja näennäissuvaitsevaisten (pieni, mutta kovin äänekäs) joukko on hurahtanut omaan hurmoshenkiseen joukkopsykoosiinsa – hihhuloimaan ja  haihattelemaan vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston perässä.

Tämä olisi sinänsä lähinnä kainoa myötähäpeää herättävää tai hymynkareen poskille nostattavaa  touhua – jos kyseisen lauman liepeillä, joukossa – ja etenkin perässä – ei liikkuisi aitoja vasemmistolaisia kansanvallan halveksujia.

Iltalehti uutisoi tänään peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (SDPöö) olleen erityisen aktiivisesti ajamassa hedelmättömyysvaatimuksen poistamista laista.

Nykyinen laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta edellyttää, että henkilö on steriloitu tai muusta syystä lisääntymiskyvytön. Käytännössä tuo lakimuutos tarkoittaisi sitä, että henkilö, joka on lain perusteella mies (suomeksi; täti joka on setä) , voisi tulla raskaaksi ja synnyttää.

Hieman yllättäen tämä Pöö-puoluetta edustava  joka paikan touhottaja Guzenina-Richardson ei kuitenkaan ole ollut ajamassa lakimuutosta eteenpäin, vaan kunnia (tai lähinnä vastuu) kuuluu hänen erityisavustajalleen Martta Octoberille (Demla). October on ohittanut Suomen lain, kansanvallan ja asemansa esiintymällä aktiivisesti (ja ihan itse itsensä ministeriksi nimittäneenä) tässä asiassa.

Jostain syystä iltapäivän uutisvuo kertoikin sitten jatkona juttuun, että erityisavustaja October on eronnut oma-aloitteisesti.

Guzeninan avustaja, valtiosihteeri Sinikka Näätsaari kertoi, että asia tuli hänellekin yllätyksenä:

  Melkein aamukahvit lensivät ulos, kun huomasin lehden. Minulla ja ministerillä ei ollut tästä mitään käsitystä.

Näätsaari sanoo, ettei lainmuutos ole ollut ministerin agendalla. Erityisavustaja October  oli hänen mukaansa  puhunut joskus sivulauseessa järjestön (SETA) ehdotuksesta, mutta ministeri ei tarttunut siihen. Näätsaaren mukaan Octoberin tausta on ihmisoikeusjärjestöissä.

– Hän on toiminut ymmärtämättä, että aina kun jotain sanoo, se on sama kuin ministeri sanoisi.

– Se oli hänen sydäntään lähellä oleva asia. Hän piti asiaa tärkeänä ja oli enemmän aktiivinen kuin mitä me muut tiesimme.

Tämä loistava on esimerkki siitä, miksi vasemmistolaiseen hurmosliikehdintään pitää suhtautua vakavasti. Presidentti Tarja Halonen on onnistunut kahdentoista (itse)valtiasvuotensa nimittämään yhteiskunnallisesti tärkeisiin solmu- ja avainpisteisiin Octoberin ja itsensä hengenheimolaisia – eräitä  jopa hallituksen ( ja eduskunnan pankkivaliokunnan)  yksimielistä kantaa vastaan – kuten tapauksissa Sinikka Salo ja Ritva Viljanen  – tai ohittaen muodollisenkin pätevyyden avatessaan oven suojavirkaan (pätevien hakijoiden ylitse) uskonsisarelleen Eva Biaudetille.

Kun nyt näyttää siltä, että nuoremmat uskonsisaret kävelevät mistään piittaamatta sekä avustamansa ministerin, muun hallituksen ja jopa eduskunnan yli, jokaisen joka rakastaa omaa vapauttaan ja suomalaista yhteiskuntajärjestystä on syytä miettiä kenelle antaa äänensä –  näissä presidentinvaleissa mutta etenkin syksyn kunnallisvaaleissa.

Jytkyn pitää olla vain alkusoitto sille kehitykselle, jolla kansanvalta palautetaan kansalle sekä enemmistövallan ja yleisen  kohtuuden periaatteet nostetaan nykyisten perverssiyden ja poikkeavuuden tilalle kansakunnan johtotähdiksi.

Vielä sananen näistä presidentinvaaleista.

Vakavan asian keskelläkin tämän leperryksen kirjoittajaa on huvittanut juuri se intohimo ja joukkohurmos, joilla itseään yksilöllisinä ja älykkäinä pitävät ns. hyvät ihmiset (poikkitaiteilijat, kotimaiset koomikot, tekoälyköt, kulmakuppilan baskeripäiset tenu-ukot, femakot ja niin edelleen) marssivat gurunsa perässä tahtimarssia kuin tahdottomat zombiet.

Toivottavasti häpeä ei laskeudu tulevaisuudessa näiden hassunhauskojen  2010-luvun mellereiden  (hirviniemien, kuustosten, saartamoiden, knihtilöiden) päälle  yhtä vahvana, kuin se laskeutui naganintuoksuisten 1970-luvun stallareiden (sinnemäkien, tuomiojien, salojen, hassien) niskaan.

Site Meter

KK

Tässä meillä onkin varsin mielenkiintoinen kysymys.

Siis se, ketä saa kutsua rasistiksi tai natsiksi – ja millä perusteilla?

Varsinkin kun ketään ei saa asettaa mielipiteen tai kansalliseen, etniseen, rodulliseen tai uskonnolliseen ryhmään taikka niihin rinnastettavan muuhun kansanryhmään kuulumisen vuoksi eriarvoiseen asemaan – tai halventaa heitä ryhmänä.

Eilisen Hyysärissä julkaistun mielipidekirjoituksen jälkeen ei kulunut kuin vuorokausi Mika Illmanin ja Johanna Suurpään uudesta hyökkäyksestä sananvapautta vastaan.

Valtionsyyttäjä Illman haluaa leimata kaikki hänen omasta mielipiteestään poikkeavat nettikirjoittajat verkkorasisteiksi. Hän haluaa Suomen verkkorasistit kuriin Ruotsin mallin mukaisella lainsäädännöllä, jossa sivuston ylläpitäjä on vastuussa sivustolla esiintyvästä aineistosta. Asiasta kertoi ensin Mokuradio.

Myös – jo aiemmin varsin virkamiesetiikan rajoilla liikkuvasta toiminnastaan tunnettu – vähemmistövaltuutettu Suurpää pitää lainsäädäntöä mahdollisena keinona nettirasismin rajoittamiseksi. Ylläpitäjien vastuuta pitäisi vähemmistövaltuutetun mielestä kuitenkin tutkia vielä enemmän.

Tällä hetkellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata tekstejä ja viedä loukkaavien tekstien kirjoittajia tuomiolle

Suurpää kertoo uusisuomi.fi:lle.

Nettikirjoittamisen rajoittamiseen tai tiettyjen sanojen ja ilmausten kieltoon Suurpää ei usko.

Jos jonkin sanan kieltää, niin sille keksitään nopeasti jokin kiertoilmaus.

No, miksi tätä sitten edes yritetään?

Sillä siihenhän näiden tahojen toiminta on tähän mennessä pyrkinyt. On pyritty rankaisemaan tiettyjen ilmaisujen käytöstä – niiden sanojen, joita esimerkiksi allekirjoittanut karttaa muutenkin jokapäiväisessä elämässäänkin. Verbaalinen tehokeino on tehokeino, mauton on mautonta ja vulgaarius on vulgaariutta.

Mutta, että joku mielipide olisi väärä – tai ihmisellä ei olisi kansalaisyhteiskunnassa oikeutta sanoa sitä – se ei ole, eikä voikaan olla totta.

Jälleen kerran – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen näkemys sananvapauden rajoittamiseen:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Mielipide ei – edes typerä sellainen – voi olla väärä kansanvaltaisessa yhteiskunnassa. Piste.

Ylen uutisten mukaan nettirasismi on kasvussa, ja internet tarjoaa ääriliikkeille yhä merkittävämmän kasvualustan rasististen rikosten määrän noustessa.

Tämä on varsin mielenkiintoista.

Hieman aikaisemmin juuri tuolta viranomaispuolelta on heitelty lukuja kahdestakymmenestä nettirasistista. Miten tällainen joukko voi sitten olla uhka kansanvaltaiselle yhteiskunnalle?

Suurpää väittää tuntevansa nettirasismin omakohtaisesti. Häntä tituleerataan rasistisissa blogeissa jo ”neekerivaltuutetuksi”.

Ja tähän perustuen, Suurpään mukaan netti onkin rasismille selkeä kasvualusta.

Jaha. Minä muuten olen – ainakin osittain – eri mieltä.

Minusta vaikuttaa siltä, että Suurpään ja Illmanin tarkoituksena on edistää suomalaisen kansallisvaltion muuttuminen monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi. Kansallisvaltioon positiivisesti suhtautuminen ja siitä huolissaan oleminen halutaan kriminalisoida. Illmanin aikaisemmista väitteistä huolimatta takana paistaa myös halu kriminalisoida maahanmuuttokriittinen kansalaiskeskustelu ja kieltää se julkisuudessa kokonaan.

Maahanmuuttopoliittista keskustelua ei voi käydä käymättä samalla keskustelua myös maahanmuuttajista.

Tässä halutaan tehdä isänmaallisuudesta ja poliittisesta konservativismista – sekä myös kaikenvärisestä oikeistolaisuudesta – rikollista. Monikulttuuristien mielipiteestä poikkeavat – ns. väärät – poliittiset mielipiteet halutaan leimata rasismiksi ja tehdä niiden esittämisestä rasistisia rikoksi.

Keskustelupalstojen rasistisia tekstejä, joissa kirjoittajat purkavat tunteitaan ja ilmaisevat halveksuntaansa etnisiä ryhmiä kohtaan, Suurpää vertaa kadulla nimittelyyn. Kirjoittelun taustalla on hänen mukaansa myös yleistä turhautuneisuutta.

Kirjoittelijat eivät suoraan suuntaa nimittelyä eri etnisille ryhmille, vaan siinä haetaan vastakaikua omalle ajattelulle toisilta samantyyppisiltä ihmisiltä.

Täysin rasististen sivustojen ja ”kovemman aineiston” taustalla on vähemmistövaltuutetun mukaan pienehköjä porukoita, joita ei voi suoraan yhdistää kaikkiin keskustelupalstojen kommentteihin. Teksteistä on Suurpään mukaan tullut myös aiempaa hienotunteisempia.

Tekijät ovat tulleet tietoisiksi siitä, että he ovat rikosoikeudellisesti vastuussa omista teksteistään. Tämä on tärkeä signaali varsinkin nuorille. Sananvapaus ei ole täysin rajoittamatonta eikä kukaan saa sanoa ihan mitä tahansa.

Ei tietenkään.

Mutta kunnianloukkauksen rinnastaminen maahanmuuttokriittiseen – tai mihin tahansa yleiseen poliittiseen – mielipiteeseen on – sanalla sanoen – aika absurdia.

Minusta tuolla tiellä ei olla kovin kaukana siitä, että nämä suurpäät ja illmanit rikkoisivat juuri sen Rikoslain 11 luvun 10§:n henkeä – ja jopa kirjainta:

10 § (11.4.2008/212)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Myös suomalaiset kansanosat – kaikesta huolimatta, myös porvarit, kansallismieliset ja nationalistit – ovat kansanryhmiä.

Se mitä kannattaa myös miettiä, on kysymys siitä, kuinka hyvin nämä ihmiset sopivat virkoihinsa? Kuinka hyvin he edustavat virkamieheltä vaadittavaa objektiivisuutta ja puolueettomuutta?
Onko Suurpään tausta sellainen, että hän pystyy toimimaan puolueettomasti ja tasapuolisesti virassaan?
Onko Illman tehtäviensä tasalla käyttäessään omaa väitöskirjaansa oikeudellisena argumenttina?

Yrittääkö joku virkamies kaapata lainsäädäntövaltaa itselleen?

Kannattaisi olla tarkkana tarttuessaan astaloon ja lähtiessään ristiretkelle sananvapautta ja kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Vanha viisaus nimittäin sanoo, se kuka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu…

Lähteet: STT, YLE, US

Jk. Annan tässä muuten hieman samaan asiaan liittyen risuja myös Uudelle Suomelle. On aika mautonta julkaista tällainen kuva tuon uutisen yhteydessä:

US

Tällaisten kuvien julkaiseminen tämänkaltaisen uutisen yhteydessä on omiaan leimaamaan kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvan kansanosan.

Hävetkää – jos osaatte. Jos ette osaa, ottakaa edes opiksenne.

Päivitys 060508 2157: Asiaan ovat ottaneet kantaa myös Pikkupoika, Juha Kettunen,libertatisaequilibritas, Mikko Ellilä, Oula Lintula, IDA, Lotta Roti, Vasarahammer – ainakin…

Vähemmistövaltuutettumme Johanna Suurpää on päästänyt suustaan paljonkin. Tutkitaanpa – tässä ja nyt – Johannan erästä lausumaa hieman tarkemmin.

Tämä lausunto, johon haluaisin – lausujan tarkentamana – tarkemman selvityksen kuuluu näin:

Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.

Pitäisikö tämä lausunto ottaa suomalaista lasta syrjivänä kommenttina? Onko suomalainen lapsi Johannalle vähäarvoisempi ihminen kuin esimerkiksi aikuinen pakolainen Suomessa?

Olisiko Valtakunnansyyttäjän virastolla kenties tutkimista tämän(kin) lausunnon suhteen? Syyllistyykö Suurpää mahdollisesti kansanryhmää vastaan kiihottamiseen kyseisessä lausunnossaan?

Halventaako tämä lausunto suomalaista lasta?

Kiihottumatta – ja etenkin mitenkään kiihottamatta ketään ja mitään vastaan – haluaisin myös kysyä, onko sellainen maahanmuuttaja, joka on alistettu – muualta kuin Suomesta peräisin olevaan patriarkaaliseen järjestelmään – lähinnä synnytys- ja lastenhoitokoneeksi juuri se, jonka kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta?

Onko Johannan mielestä tulevaisuuden Suomi sellainen, jossa naisen asema rakentuu kielitaidottomuuteen ja miehensä tahdosta riippuvaan orjuuteen?

Vai onko Johannan mielestä kyse sellaisesta pakolaisesta, joka noin kaksikymmentä vuotiaana on saanut suoritettua kotimaassaan maisterin tutkinnon ja jota epäillään nykyään Suomessa yhdistystoimintaan liittyvistä julkiseen rahoitukseen liittyvistä taloudellisista epäselvyyksistä ja väärinkäytöksistä?

Onko Johannan mielestä tulevaisuuden Suomi sellainen, jossa maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ei saa puhua ja siinä sivussa annetaan muutaman yksilön leimata koko etninen yhteisönsä?

Millaisena Sinä – Johanna – näet Suomen ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan todellisuuden ja tulevaisuuden.? Millaiseksi Sinä haluat suomalaisen yhteiskunnan muuttuvan ja kehittyvän?

Lähde: HS

Jk. Myös Suomalian Sanomat on kiihottunut Johannan puheista.