Kuten jokainen politiikkaa seuraava on havainnut, yhdessä suomalaisen politiikan ikuisuuskysymyksessä tapahtuu jotain. Se kansalaisaloite, jossa vaaditaan pakollisen ruotsin kielen opiskelun poistamista kouluista, on etenemässä eduskuntaan, sillä aloitteen laatijat ovat saaneet kerättyä kokoon yli 50 000 nimeä.
Myös RKP:n mandaatilla valtioneuvonton penkkiä, jakkupukunsa housuja, kansalaisten hermoja  ja veronmaksajien rahoja kuluttava oikeusministeri Anna-Maja Henriksson hyväksyi erätappion ja totesi päivän Hyysärissä,

”Ruotsi on Suomen toinen kansalliskieli. Nyt 50 000 ihmistä on halunnut, että aloite viedään eduskunnan käsittelyyn ja näin myös tapahtuu.”

Nyt tapahtuu se, että kansalaisaloite etenee eduskuntaan. Se  ei kuitenkaan tarkoita  mitään muuta, kuin ns. poliittisen keskustelun alkamista Arkadianmäen Ongelmajätelaitoksessa.

Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää sen, että vaikka suomalaiseen järjestelmään tuotiin suoran kansanvallan elementtinä kansalaisaloite, se vesitettiin välittömästi vallanpitäjien toimesta. Siitä ei tehty eduskuntaa sitovaa,  joten se on tavallaan yhtä turha elementti, kuin suora  presidentinvaali sen jälkeen, kun presidentiltä vietiin valtaoikeudet pois.

Tässä näemme kaksi malliesimerkkiä siitä, ettei kukaan vallanpitäjä (paitsi Benito Mussolini) luovu vallastaan toisten tahdosta eikä etenkään ilman puolittaista pakkoa.

Myös Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Carl Haglund kommnetoi asiaa Erkkomedian Neloselle seuraavasti:.

”Harras toive siitä, että ruotsin kielen muuttaminen vapaaehtoisessi parantaisi muiden kielten osaamista ei pidä paikkaansa. Sen jälkeen kun ruotsi muutettiin vapaaehtoiseksi yo-kokeessa, kielivarantomme on huonontunut. Jos tämä tulisi voimaan, suomalaisten kielitaito heikkenisi.”

Ikävin asia tässä on se, että samat tahot jotka ajaa tätä, niin niillä on myös muita tavoitteita koskien maamme kaksikielisyyttä.

Se ei koske vaan sitä että mitä opetamme lapsillemme. Pyrkimyksenä on pitkän päälle muuttaa nykytilannetta, jossa kaikilla suomalaisilla on kielestä riippumatta samat oikeudet ja mahdollisuudet. Toivoisin  tästä avointa keskustelua.”

Nyt haluan antaa pienen vinkin RKP:lle. Voi toki olla, että tämä tulee myöhässä, mutta kuitenkin.

RKP:n olisi syytä muistaa, että  se edustaa noin neljän ja puolen prosentin kokoista alkuperäisväestön osaa koko Suomen kansasta – tai sen pitäisi edustaa. Se on viimeisten vuosikymmenten aikana edustanut kuitenkin lähinnä Ankkalammikon pääomapiirejä ja näiden intressejä – unohtaen suomenruotsalaisen kulttuurin ja kielen aseman täysin.

Hieman huvittavalla tavalla tämän suomenruotsalaisen pääoman edustajat ovat lähteneet mukaan vihervasemmistolaisten kulttuurimarxilaiseen Minervan kelkkaan.

Tässä päästäänkiin varsinaiseen aiheeseen.

Suosimalla kaikkia ulkomailta valuvista ongenonkijoista hiljalleen isänmaahamme syntyviä (ja tänne riippumaan jääviä) erilaisia vähemmistöjä, RKP on kaivanut jo jonkin aikaa maata suomenruotsalaisen kansanosan alta. Siis juuri se puolue, joka on ilmoittanut puolustavansa (ja jonka todellisuudessa pitäisikin puolustaa) suomenruotsalaisen kansanosan etuja.

Ankkalammikossa ei ole ymmäretty sitä, että jokaisen vähemmistön saamat erioikeudet perustuvat enemmistön myötämielisyyteen ja sen kykyyn kustantaa tällaisen etuoikeuden taloudelliset kustannukset. Ennustin jo vuosia sitten sitä, että kun venäjää äidinkielenään puhuvan vähemmistön osuus kasvaa suuremmaksi kuin ruotsia äidinkielenään puhuvan vähemmistön osuus, olemme vääjäämättä tilanteessa, jossa ruotsin kielen asema kansalliskielenä lakkautetaan ja siitä tehdään venäjän kanssa vähemmistökieli.

Nykyinen taloudellinen lama kiihdyttää tätä kehitystä vielä nopeammaksi, koska kohta joudumme kansakuntana miettimään oikeasti sitä mihin meillä on varaa ja mihin ei.

(Asiaa sivuavana esimerkkinä – kansankoulunopettajan pätevyydellä sekä puolueen jäsenkirjan ja  sukupuolensa vuoksi valtionvarainministeriksi päässeen – Jutta Urpilaisen ilmoitus siitä, että ensi vuoden alusta yritysten edustukseen liittyvien kulujen verovähennysoikeuspoistetaan kokonaan.

Sen seurauksena tapahtumajärjestäjät, ravintolat, matkailu- ja majoitusyrittäjät sekä taksi- ja tilausliikenne ajetaan entistä pahempaan ahdinkoon taantuman edelleen syventyessä).

Niin se vinkki. Saadakseen suomalaisten enemmistön pakkoruotsin kannalle, RKP:lla on olemassa erittäin hyvä jokeri kädessään.

RKP voi aivan  hyvin tuoda keskusteluun sellaisen argumentin, että säilyttämällä pakkoruotsi ja kaksi kansalliskieltä, pidetään huoli siitä, ettei tulevaisuudessakaan Suomessa ole maahanmuuttajia poliiseina eikä minkään muunkaan valtiollisen väkivaltamonopolin osasen virkamiehinä.

Kahden kansalliskielen vuoksi näihin tehtäviin vaaditaan kummankin kielen osaaminen. Kahden (maailmanlaajuisesti varsin marginaalisen) kielen opiskelu ei onnistu suoritustason ammattiin hakeutuvalta maahanmuuttajalta kuin erittäin harvoissa tapauksissa. Yhden ehkä oppii, mutta toinen (varsinkin kun kielet eivät ole mitään sukua toisilleen) on käytännössä mahdottomuus.

Nyt taitaa olla kuitenkin niin, ettei RKP halua tai pysty tätä vinkkiä hyödyntämään.

KK

Site Meter

.

Advertisement

Perustuslakimme mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.

Totuus on kuitenkin se, että äidinkieleltään ruotsia puhuvien kansalaisten määrä vähentyy entisestään. Olen itse erittäin hyvä esimerkki siitä. Puhun ja kirjoitan kyllä (ymmärrettävän?) sujuvaa ruotsia, mutta en ajattele (tietoisesti) ruotsiksi enkä käytä sitä äidinkielenäni.

Näin silti, vaikka äitini puhui ruotsia omana äidinkielenään. Ja juuri tämän vuoksi – etnisesti suomenruotsalaisena – katson olevani oikeutettu arvostelemaan oman ankkalammikkoni asioita.

Mitä käykään silloin, kun ruotsia äidinkielenään puhuvien ja venäjää äidinkielenään puhuvien kansalaisten määrä on sama?

Tuleeko venäjästä kolmas kansalliskieli vai muuttuuko ruotsin kielen asema – ruotsalaisen mallin mukaan – vähemmistökieleksi?

Tätä samaa asiaa on pohdittu myös RKP:ssa. Siellä ollaan oltu – jo ennen erästä kuuluisaa laivaseminaaria – huolissaan degeneroituvasta ja vähenevästä, ruotsia äidinkielenään Suomessa puhuvasta kansanosasta.

Mutta – hip, hei, hurraa…!

RKP on keksinyt viisastenkiven. Nimittäin maahanmuuton.

Maahanmuuttoa kasvattamalla ja sitä pääkieleltään – kovin marginaalisille – ruotsinkielisille alueille suuntaamalla, saadaan samalla kerralla kaksi päämäärää toteutettua.

Nimittäin nöyrän työvoiman haaliminen ja heidän ruotsalaistamisensa.

Suoraan RKP:n omista – virallisista – teksteistä:

Uussuomalaisten kotouttaminen yhteiskuntaan käy siten, että heille annetaan mahdollisuus oppia maan kieli, suomi tai ruotsi, samaan aikaan kuin he saavat säilyttää kulttuurinsa, äidinkielensä ja identiteettinsä.

Kummankin kansalliskielen vahva asema tarkoittaa sitä, että myös ruotsin kielen täytyy voida olla vaihtoehto maahanmuuttajalle. Monilla kaksikielisillä paikkakunnilla valinnan mahdollisuus on olemassa, mutta turhan usein suomi on ainoa vaihtoehto. RKP on jo kauan esittänyt, että pakolaisilla tulisi olla mahdollisuus oppia suomea tai ruotsia, ja tämän tulisi koskea kaikkia maahanmuuttajia.

… och vi alla älskar varanna´… ursäkt… dom som skulle vara svenskspråkiga…

Lähde: RKP


Site Meter

Olen tässä jonkin aikaa seurannut ns. suvaitsevaiston ja etenkin vihervasemmiston paasausta työvoimapulan vääjäämättömyydestä- Ja etenkin sitä informaatiotulvaa, että sellainen vitsaus pitää hoitaa Suomessa (jossa on ainakin 200 000 erilaista työtöntä ja suuret ikäluokat ovat tilastollinen kupla) maahanmuuttajista koostuvan, kieli- ja ammattitaidottoman, suomalaista kulttuuria ymmärtämättömän, (toistaiseksi)vähään tyytyvän ja etenkin kustannuksiltaan halvan työvoima-armeijan voimin.

Tämä herättää taas uusia kysymyksiä kaltaisessani omassa parastaan ymmärtämättömässä hallintoalamaisessa.

Mitä kaikkia kieliä vanhustenkodissa makaavien Hiljan ja Helmin pitää osata, pystyäkseen kommunikoimaan hoitohenkilökunnan kanssa? Esimerkiksi kertomaan näille, että

* minulla on jano.
* minulla ei ole jano. Ei en halua yhtään enemmän juomaa (tukehdun siihen).
* minulla on nälkä.
* minulla ei ole nälkä. Ei en halua yhtään enemmän ruokaa (tukehdun siihen)
* vaippani on märkä (voitko vaihtaa)
* haluan huikan konjakkipullostani (sopiiko se uskontoosi/onko joku varastanut sen?)

Tai ihan vain kommunikoinnin ja höpinän vuoksi.

Toinen kysymys kuuluu – miten aioitte hoitaa tämän kielenopetuksen?

Kolmas kysymys kuuluu sitten näin. Osaan – nyt ja tässä – noin kymmentä kieltä, voitteko ystävällisesti kertoa riittävätkö ne tulevaisuuden Suomessa, vai joudunko opettelemaan vielä lisää?