Ei saa koskea toisen omaan, jos omastaan ei jaa.

HS

Vanha suomalainen sanonta. Sellainen johon tiivistyy ilmastossamme menestyneen heimoyhteiskunnan eräs tärkeimmistä arvoista – toisen omaisuuden kunnioitus.

Valitettavasti Neuvostoliiton hajoamisen ja kommunismin totaalisen konkurssinkin jälkeen joukoissamme tallustaa eräitä umpimielisiä puupäitä. Sellaisia, jotka eivät erota oikean ja väärän rajaa. Ihmisiä, joita ei ole kasvatettu yhteiskunnan jäseniksi – pahoinvointiyhteiskunnan surkeita epäonnistumisia.

Anarkistit ja prekariaatti – kaksi loistavaa esimerkkiä siitä minkä laatuisia loiseliöitä hyvinvointiyhteiskuntamme tuottaa ja sietää vielä kuppaamassa itseään. Olen kirjoittanut näistä toimeentulotuella ja peruspäivärahalla vallankumousta ummetuksessaan työntävistä pelleistä aikaisemminkin. Näitä tekstejä löytyy esimerkiksi täältä, täältä ja täältä.

Ja homma jatkuu. Nimittäin viime perjantaina alkanut puolisen vuotta tyhjillään olleen talon valtaus Hermannissa jatkuu edelleen. Valtaus on jatkoa viime kesän perseelleen menneille talonvaltauksille Katajanokalla ja Vallilassa.

HS

Nyt vallatun rakennuksen omisti aikaisemmin Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Suurin osa taloa nyt miehittävistä saapui lauantaina taloon poliisin saattelemana. 70–80 nuorta otti osaa Reclaim the City -kulkueeseen, joka lähti Vaasanaukiolta ja kulki Hämeentietä pitkin Hermanniin.

Suurin osa väestä saapui lauantaina taloon poliisin saattelemana. 70–80 nuorta otti osaa Reclaim the City -kulkueeseen, joka lähti Vaasanaukiolta ja kulki Hämeentietä pitkin Hermanniin. Poliisi ihmetteli hetken aikaa talon edustalla, mutta ei tullut sisään.

Talon seinille on kiinnitetty julisteita, joissa listataan valtaajien toimintaperiaatteita. Alakerran seinällä on kyltti, jossa tila julistetaan pellepataljoonan pääesikunnaksi. Pellepataljoona on mielenosoituksissa klovneiksi pukeutunut aktivistijoukko. Kyltin mukaan värväys pataljoonaan tapahtuu tammi-helmikuussa. Tämäkin tapahtuu – taas kerran – ulkomaalaista mallia kopioiden

HS

Annetaanpa anarkistien edustajan, Jinnin, kertoa ihan itse:

”Meidän pyrkimyksemme on saada autonominen sosiaalikeskus”,
julistaa toimintaa organisoiva Jinni. Hän vakuuttaa, ettei talosta lähdetä ennen kuin tila on saatu.

Poliisille on tehty selväksi, ettei heitä kaivata tänne, Jinni sanoo ärhäkästi.

😀 😀 😀

Nämä asiat ovat tuskin Jinnin ja hänen tovereidensa päätettävissä – onneksi…

Yläkerrassa on alkamassa elokuvanäytös. Tarkoituksena on perustaa taloon kahvila ja järjestää siellä poliittisia keskustelutilaisuuksia, kertoo Liinu.

Autonominen sosiaalikeskus – sellainen jossa yhteiskunnan vastaiset nuoret järjestävät poliittisia keskustelutilaisuuksia… Pääsisikö kyseiseen tilaan mukaan myös reserviupseerinuorien toimintapiiri, nuorten naisyrittäjien yhdistys tai skinhead-joukko?

Helsingin kaupunki päätti – varsin viisaasti – joulukuun puolivälissä olla vuokraamatta Elimäenkatu 15:ssä sijaitsevaa kiinteistöä sen vallanneille nuorille. Tiedotteessaan nämä lakia rikkovat valtaajat kertovat pettyneensä neuvotteluihin kaupungin kanssaJa Joni Pelkonen jatkaa aiheesta Pravdan keskusteluissa. Pelkosen pitäisi saada 1.luokan scheissebyysamitali pelkästään siitä, että hän on kirjoituksessaan onnistunut vapautumaan täydellisesti moraalin, oikeudenmukaisuuden, lainkunnioittamisen ja totuuden kahleista.

Kas näin Joni-poika kirjoittaa:

Joni Pelkonen | 12.1.2008 18:45

Väärin pysäköivillä autoilijoilla on talonvaltaajien tapaan taustalla täysin yksisilmäinen omaan etuun ja valtaan perustuva arvomaailma, jossa on taustalla armottomat minä-minä-minä -vaatimukset ja taloudellinen hyödyn tavoittelu. Maksajan tulee aina löytyä jostain muualta, mielellään ”yhteiskunnan” taholta.

Eiköhän tämä yhteiskunnalla puuhansa maksattava sakki löydy Jonin peilistä ja kaveripiiristä. Ei veronmaksajista.

Ehkä saamme nähdä kohta poliittisia manifestaatioita pysäköinnin muodossa.

Tuskin. Lainkuuliaisilla veronmaksajilla on paljon muutakin ja huomattavasti tärkeämpää tekemistä.

Väärinpysäköinti on rike ja voi muuttua vankilatuomion arvoiseksi rikokseksi mikäli se esim. estää hälytysajoneuvon pääsyn kohteeseensa.

Haloo! Kuuleeko sukellusvene – maa kutsuu?

Miten tuo liittyy tämän uutisen kertomaan talonvaltaukseen – eli omaisuusrikokseen, vahingontekoon laittomaan uhkaukseen tai pakottamiseen?

Kaukaapa olet Joniseni hakenut taas esimerkkisi. Älä pössyttele enempää – aistiharhasi saattavat vielä pahentua tuosta…

Nuorisotilaa haluavat ovat itse luvanneet maksaa tilan ja kertoivat jo itse hankkineensa rahoittajan sekä suostuvansa itse korjaamaan tilat.

Miten on sitten selitettävissä se, että Helsingin kaupungin Nuorisoasiankeskus on ollut se jota Joni kavereineen on vaatinut on vuokranmaksajaksi – ja maksamaan myös remontin?

Vai että autiotalon korjaaminen kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön on ”taloudellisen hyödyn tavoittelua”

Kyse on siitä, että tavoitteena on saada ns.autonominen nuorisotila ns. nuorison käyttöön. Todellisuudessa hommassa käy kuten Elmu ry:lle jo Lepakon aikana – ja etenkin sen jälkeen.

Talonvaltaustoiminnan taloudellinen tulos siirtyi – tai siirrettiin – muutaman ihmisen yksityiseksi bisnekseksi. Nämä muutamat henkilöt saivat yhteiskunnan subventoimana toimitilat ja alkupääoman yritykselleen – eli taloudelliselle voitontavoittelulleen.

Tätähän myös Joni ajaa takaa. Ja näin tullee käymään myös tässä touhussa – esimerkkimalli näille anarkomarkoille on jo olemassa.

Noh, kaipa sekin kun sinä käyt terveyskeskuksessa näyttämässä vuotavaa nenääsi, on ”taloudellisen hyödyn tavoittelua”, voisithan ihan yhtä hyvin marssia kalliille yksityislääkäriasemalle!

No voi jösses.

Johan Joni päästi aivopierun.

Hän rinnastaa rikollisen toiminnan ja terveydenhoitopalvelujen käyttämisen… Mitähän aineita Joni muuten käyttää?

Yhteiskunta alas, ei me yhdessä mitään tehdä, ihmiset kaikki omiin koloihinsa yksin telkan ja kaljapullon kanssa istumaan, eikö niin!

Näin sanoo siis anarkisti, joka on tietoisesti jättäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle ja pyrkii romuttamaan järjestäytyneen yhteiskunnan.

Talonvaltaus ei edelleenkään ole rikos. Ketään ei ole tuomittu talonvaltauksista. Kummallista, että tämä asia ei millään mahdu näiden kotisohvilta väkivaltaa huutavien kalloihin.

Talonvaltaus on rikos. Jonin todellisuudentaju alkaa olemaan aika vahvasti kateissa.

Katsotaan kuka on ensimmäinen asianomistaja joka vie anarkomarkot ja prekaeetut leivättömän pöydän ääreen? Tai koska yhteiskunta katsoo tämän toiminnan olevan järjestäytynyttä rikollisuutta. Kun riesa kasvaa tarpeeksi isoksi, aktivoituu myös vastapuoli ja alkaa toimenpiteisiin. Se on vain ja ainoastaan ajan kysymys.

Jalkakäytävälle pysäköijän arvomaailma tosiaankin on minäkeskeinen. Talonvaltaajat taas kannattavat me-henkeä. Seikka, että juuri sinä et ole me-henkinen ei oikeuta sinua arvostelemaan muiden me-henkeä, päinvastoin. Arvostelu saa sinut vain kuulostamaan niljakkeelta, joka on paitsi kykenemätön yhteisöllisyyteen, myös yrittää sabotoida muiden yhteishankkeet. Onneksi tämä ”sabotointisi” jää pelkän suunsoiton asteelle, se kotisohva kun taitaa olla niin mukava ja pehmeä, eikö niin 🙂

Sellainen ihminen joka ei pysty ymmärtämään yhteiskunnan regulaatioita eikä halua noudattaa niitä, on aika absurdi puhuessaan yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyyteen kuuluu yhteisten arvojen jakaminen, yhteisiin sääntöihin alistuminen sekä yhteisön muiden jäsenien ja heidän oikeuksiensa kunnioittaminen. Esimerkiksi juuri tuon omaisuuden koskemattomuuden kunnioittaminen.

Nämä valtaajat ovat käytännössä joukko, joka on yksipuolisesti irtisanoutunut kaikkia yhteisesti hyödyttävistä sopimuksista mutta odottaa kuitenkin olevansa oikeutettu nauttimaan näiden sopimusten tuomista hyödyistä.

Kenen kaupunkitilaa talonvaltaukset muuten vähentävät? Väärinpysäköijienkö 🙂

Niiden ihmisten, joiden omaisuuteen tuo laiton toiminta kohdistuu.

Pääsääntöisesti kyse on yhteiskunnasta – eli meistä. Nämä talonvaltaajat ovat omatoimisesti ja aktiivisesti jättäytyneet yhteiskunnan ulkopuolelle. Luonnollisestikaan yhteiskunnan omaisuus ei kuulu heille yhteisesti nautittuna saati sitten varastettuna.

Pahimmillaan – kuten tässäkin tapauksessa – nämä itsekeskeiset ja itsekkäät tyypit tunkeutuvat valtaamaan toisten ihmisten koteja.

Valtaus kaupungilta – vai toisilta nuorilta?
Pelästynyt omistaja | 13.1.2008 0:41

Niin, kun talo olisikin vallattu Helsingin kaupungilta. Kuten uutisessakin tällä hetkellä lukee, on talo jo myyty asuntokäyttöön – ja tulevat asukkaat ovat kaikki alle kolmekymppisiä nuoria.

Itse olen yksi näistä kyseisistä nuorista ja odotan jo kauhunsekaisin tuntein sitä, kun huomenaamulla menen tyttöystäväni kanssa paikanpäälle kertomaan asiasta valtaajille. Valtaajathan eivät toki ole tätä tienneet, mutta loppujen lopuksi kaikki mahdolliset sotkut, töhrimiset ja rikkomiset rasittavat tässä tapauksessa yksityishenkilöiden eikä kaupungin kukkaroa.

Tosin jaksan toivoa tässä vaiheessa, että kuten valtaajat ovat tiedotteessaan ilmoittaneet, he tulevat kohtelemaan taloa hellävaroen ja sitä arvostaen.

Ikävä juttu.

Toisin kuin nimimerkki Pelästynyt omistaja , minä en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, etteivät nämä valtaajat muka tienneet sitä kuka talon omistaa. Kyllä he ovat aikaisemminkin pystyneet nämä asiat selvittämään.

Enkä minä vanhana skeptikkona jaksa uskoa näiden ihmisten pystyvän olemaan asiallisesti – sotkematta ja rikkomatta – missään sisätiloissa.

Etenkään sen jälkeen kun eräs valtaajista totesi samassa ketjussa näin:

jos talon omistaa nuoret…
ihminen | 13.1.2008 16:50

hei

sinä joka kirjoitit täällä, että talon omistavat nuoret ihmiset. voin vakuuttaa, että taloon ei ole tullut lähes mitään vahinkoja, paikat on pidetty siisteinä ja valtaajat ovat hyvin keskusteluhaluisia.

Jep… taloon ei ole tullut lähes mitään vahinkoja, valtaajat ovat hyvin keskusteluhaluisia

Vahingon aiheuttaja on muuten korvausvelvollinen eikä – ainakaan minun mielestäni – asuinkiinteistön laillisella omistajalla ole mitään tarvetta tai velvollisuutta keskustella taloonsa tunkeutuneen nuorisojoukon kanssa.

Ihmeellinen on anarkistin moraali ja maailmankatsomus.

Nämä valtaajat, jotka puhuvat kauniisti autonomisesta nuorisotilasta, tarkoittavat todellisuudessa elitististä nuorisotilaa. Nämä samat pikkumussukat ja pikkukriminaalit järjestivät myös ASEM-mielenosoituksen, prekariaattitapahtuman ja järjestivät mahdollisuuden makasiinien tuhopolttoon.

Tämän nyt vallatun talon vieressä oleva ja lapsiperheiden kansoittama asuinalue luo paradoksin sille anarkistien ajamalle tavoitteelle, että alueelle haluttaisiin liikuskelemaan anarkistinuoria, jotka eivät itse asu alueella ja jotka toiminnallaan ja olemuksellaan rajoittaisivat alueen lapsiperheiden viereisen kentän ja puistoalueen käyttöä.

Puhumattakaan siitä, että he rajoittavat talon laillisten omistajien oikeuksia hallita omistamaansa asuntoa.

Valtaajat – lauma moraalittomia, vastuuntunnottomia, lakia kunnioittamattomia, itsekkäitä, itsekeskeisiä ja keskenkasvuisia pikkupaskiaisia.

Toivon todellakin, että todellisuus ei tule kovin kovaan nenänvarteen siinä vaiheessa kun te aikuistutta ja alatte ymmärtämään miten ja miksi asiat toimivat järjestäytyneessä yhteiskunnassa.

Toivottavasti ette ole hukanneet koko elämäänne silloin rikollisiin touhuihinne. Tuosta tilasta ja tilanteestanne ei ole kovin pitkä matka Helsingin vankilaan…

Lähde:HS

Tässä aikaisemminkin on ollut puhetta siitä, kuinka Suomeen pesiytyneen islamilaisen fundamentalismin ajatollah Risto ”Abdullah” Tammi suhtautuu Suomen lakiin ja synnyinmaansa oikeusjärjestykseen. Muistatte varmaan, että Risto totesi ”Mahtavaa”, kun häneltä kysyttiin pitäisikö Suomeen saada islamilainen sharia-laki.

Siihen mitä sharia-lainsäädäntö pitää todellisuudessa sisällään, voi tutustua esimerkiksi täällä.

Ari ”Paska” Peltosesta ja hänen tempauksistaan voidaan olla mitä mieltä tahansa. Minä olen tällä kerralla sitä mieltä, että Paska on pystynyt puristamaan City-lehteen tekemässään haastattelussa varsin paljon puhuvia ja selviä vastauksia suvaitsemattomuuden ajatollahilta – siis Ristolta.

Lähde: citylehti

Siis näin puhui Risto – Paskan kysyessä:

Te ajatte saria-lakia Suomeen.

”Se on Jumalan laki ja oikeudenmukainen ja tasapuolinen kaikkia ihmisiä kohtaan.”

Eikö se muka ole sukupuoleen nähden eriarvoinen?

”Ei, ei missään tapauksessa! Jos mies tekee huorin, hän saa rangaistuksen siinä missä nainenkin.”

Mutta jos lain mukaan esimerkiksi muslimimies voi mennä naimisiin juutalaisen naisen, mutta nainen ei juutalaisen miehen kanssa, niin eihän se silloin ole tasa-arvoa!

”Mies on islamissa se henkilö, joka on vahvempi.”

Jos mies on vahvempi, niin silloin se on eriarvoista!

”Islam näkee sen niin, että mies suojelee naista.”

Haluavatko kaikki naiset tällaista suojelua?

”Kyllä ne haluaa.”

Saria-lain mukaan joissakin tapauksissa voidaan aviorikoksesta kivittää kuoliaaksi.

”Se edellyttää aina tutkimusta, mikä on ollut tilanne.”

Jos osoitetaan, että tilanne on vakava, niin on oikein, että kivitetään kuoliaaksi?

”Joo.”

Ja toi on paras laki ikinä?

”Länsimainen lainsäädäntö lähtee siitä, että laitetaan häkkiin. Islamilaisessa hallinnossa vankiloita ei ole. Länsimainen rangaistus on armottomampi.”

Tuskinpa tämä enää kommentointia tarvitsee. Eiköhän asia tullut varsin selväksi. Kiitos Paska – kysymyksenasettelustasi.

Päivän Hyysärikin on muistanut meitä kyseisen läpyskän yleisen toimituspolitiikan kanssa hieman ristiriidassa olevalla kirjoituksella. Kirjoitus on otsikoitu Muslimeista osa asettaisi islamin lait Suomen lain edelle. Nuoret ovat muita jyrkempiä mielipiteissään.

Jo tämä otsikko herättää epäilyn siitä, onko maahanmuuttajataustaisella muslimivähemmistöllä edes tarkoitusta sopeutua, kotiutua tai integroitua Suomeen? Onko tarkoitus muuttaa Suomi todellakin islamilaiseksi valtioksi?

Siitä päämäärästä ei tosin ole epäselvyyttä Riston fundamentalistisakin kanssa. Näiden arabilarppaajien tarkoituksena on muuttaa Suomi fundamentaliseksi islamilaiseksi yhteiskunnaksi – sellaiseksi kuin talebanien hallitsema Afganistan oli.

Hyysärin edistyksellistä nuorisokaartia edustavat Hanna Eriksson ja Pauliina Grönholm kirjoittavat, että Suomessa asuvan muslimin pitää perheoikeudellisissa kysymyksissä noudattaa islamilaista lakia, mikäli Suomen perhelait ja islamilainen laki ovat ristiriidassa. Tätä mieltä oli lähes puolet Ihmisoikeusliiton tekemään kyselyyn vastanneista Suomessa asuvista muslimeista.

Veikkaan, että tässä tutkimuksessa ei haastateltu yhteiskuntaamme saumattomasti sopeutuneita tataareja…

Suomessa arvioidaan asuvan 35 000–40 000 muslimia. Kyselylomake lähetettiin 500:lle, joista vain 75 vastasi. Otos on tietysti vaatimaton, mutta jos sen suhteuttaa Pravdan yleisiin mielipidekyselyihin se on varsin vakuuttava.

Yleensä näissä kyselyissä otos on 1000 henkeä per 5 miljoonaa suomalaista. Tällä kerralla otos on 500/75 per maksimissaan 40000 viiteryhmää edustavaa haastateltavaa.

Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Kristiina Kouroksen mukaan Suomen lain ja islamilaisen perhelainsäädännön välillä on ristiriitoja erityisesti avioliittoikään, avioliittoon pakottamiseen, moniavioisuuteen ja lasten kurittamiseen liittyvissä asioissa. Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta ei hyväksynyt lasten ruumiillista kurittamista.

Kouroksen mukaan merkittävin ero suomalaisen ja islamilaisen lain välillä on avioero-oikeudessa. Musliminaisille ei välttämättä myönnetä islamilaista avioeroa, vaikka se on hänelle Suomen lain mukaan myönnetty. ”Tällöin entinen aviomies voi esimerkiksi rajoittaa naisen liikkumisvapautta”, Kouros sanoo.

Hänen mukaansa ongelmiin pitäisi puuttua keskustelemalla islamilaisen lain tulkinnoista.

”Maltilliset tulkinnat voidaan sovittaa yhteen Suomen lakien kanssa. Monet naisten oikeuksia loukkaavat käytännöt pohjautuvat patriarkaalisiin tulkintoihin, eikä niille löydy oikeutusta koraanista.”

Hetkinen…

Me edustamme viiden miljoonan alkuperäisasukkaan yhteiskulttuurista väestöä. Lainsäädäntömme on varsin liberaalia ja yhteiskuntamme yksi maailman kehittyneimmistä ja turvallisimmista.

Ei meidän tarvitse neuvotella eikä keskustella yhdenkään arvojamme pilkkaavan ja niihin muutenkin epäkunnioittavasti sopeutuvan vähemmistön kanssa. Demokratiassa enemmistö päättää mitä tehdään ja vähemmistö sopeutuu enemmistön tahtoon – vähemmistön todellisten oikeuksien hyväksymisen puitteissa.

Jos oletusarvona on se, että nykyisen lainsäädännön mukaan kaikki kotona tapahtuvat pahoinpitelyyn liittyvät riidat ovat yleisen syyttäjän toimivallan ja virkavelvollisuuden alaisia, niin emmehän me voi myöskään hyväksyä sitä, että joku entinen aviomies rajoittaa ex-vaimonsa liikkumisoikeutta uskonnon perusteella.

Maassa edelleen maan tavalla tai maasta pois.

Voi Kiesus näitä omia hölmöläisiämme…

Tällaiset kaiken maailman kourokset eivät tunnu ymmärtävän istuvansa sillä samalla oksalla mitä he sahaavat poikki. Ymmärtämällä sharia-lakia he hyväksyvät hiljaisen muutoksen kohti omien arvojensa myyntiä ja häpäisemistä.

Joissain asioissa pitää sanoa kylmästi ja tiukasti, ei. Ja tämä on eräs niistä.

Järjestettyihin avioliittoihin suhtautuminen jakoi vastaajat. Vanhemmat vastaajat ja muslimit, jotka eivät harjoita uskontoaan, suhtautuivat niihin selvästi kielteisemmin kuin nuoret uskonnolliset miehet.
Kolmasosa vastaajista piti järjestettyä avioliittoa hyvänä asiana. Avioliittoon pakottamista ei juurikaan hyväksytty.

Puolet vastaajista tunsi kuitenkin Suomessa asuvia muslimeja, joiden avioliitto on järjestetty. Neljäsosa tunsi avioliittoon pakotetun, ja yli puolet vastaajista tunsi jonkun, joka elää moniavioisessa suhteessa.

Joidenkin vastaajien kommenteista nousi esille ajatus, että moniavioisuudessa olisi kyse samasta asiasta kuin niiden suomalaisten kohdalla, joilla on vaimon lisäksi ”tyttöystävä”.

Ei huoraamisessa ja pettämisessä ole mitään gloriaa. Se on väärin – kaikkia osapuolia kohtaan. Minusta on kuitenkin nurinkurista se, että tässä tapauksessa jokin ryhmä käyttää ns. pyhää kirjaansa perusteena siihen, että se saisi rikkoa voimassaolevaa lainsäädäntöä. Eikä kahdesta väärästä tule yhtä oikeaa…

Kouroksen mukaan moniavioisuudesta puhuttaessa pitäisi kiinnittää huomio nimenomaan lasten asemaan. “Lapset eivät saa jäädä vaille heille kuuluvia oikeuksia.”

Miten ihmisoikeusliitto huolehtii alkuperäisväestöön kuuluvien äpäröiden oikeuksista? Veikkaisin, että ei mitenkään.

Tälle suvaitsevaistollemme on tärkeintä erikoisuus ja erilaisuus. Tällä menolla emme ole kovinkaan kaukana Hollannista. Siellä muslimit hilluvat oman tahtonsa mukaan ja alkuperäisväestö nöyrtyy ja kärsii – suvaitsevaisuuden vuoksi.

Ja sen suvaitsevaisuuden räikeimpänä esimerkkinä on maahan rekisteröity pedofiilipuolue.

Kas, kun tosi suvaitsevaisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa kun tulee hyväksyä kaikkien ns. oikeudet – vaikka ne pedofiilien kohdalla menisivät lasten todellisten oikeuksien edelle…

Ja muslimien kohdalla naisten ja ihmisoikeuksien edelle…

Onko muuten Kouros ihmisoikeusliittoineen huolestunut tämän kaverin ihmisoikeuksista? Olisiko nykyisen linjauksenne mukaisesti syytä?

Mikä tätä maailmaa vaivaa?

Yli puolet vastanneista muslimeista ajatteli, että avioliitto voidaan solmia vanhempien vastustuksesta huolimatta. Alle 25-vuotiaat olivat muita epävarmempia. Kouroksen mukaan nuorten muita jyrkemmät kannat tulivat esiin muissakin kysymyksissä.

Näistäkö meille pitäisi sitten kasvattaa sen kuuluisan työvoimapulan murtavia lainkuuliaisia ja yhteiskuntaamme sopeutuneita uussuomalaisia?

Uskallanpa eppäillä onnistumisen edellytyksiä…

Lähteet: City, HS