Näyttää siltä, että osa nettipunakaartin väkivaltasiivestä ei ole lukenut tämän sivuston kirjoitusohjeita. Seurauksista saa sitten syyttää ihan omaa tyhmyyttään.
Eipä siinä mitään, nämä vasemmistolaiset väkivallan saarnaajat ovat suostuneet siihen, että julkaisemme heidän IP-osoitteensa täällä. Sitä saa mitä tilaa. Julkaisemme muutaman IP-osoitteen tässä. Jospa poliisikin kiinnostuisi näistä tuoreen lupauksensa mukaisesti.
Meitä on lähestytty tappouhkauksin Ip-osoitteesta 85.76.76.189. Fantasiat ihmisten kuristamisesta kuuluvat tämän henkilön seksuaalisuuteen varsin vahvasti tyylinäytteen perusteella..
Myös IP-osoitteesta 88.192.45.197 on joku Keravan nettipunakaartin jäsen muistanut meitä törkypostilla. Samoin Kaarinassa sijaitsevasta IP-osoitteesta 83.245.233.167 on muistettu ylläpitoa vihapostilla.
Unohtamatta vihervasemmistolaista ketjuvihaaja Joni Pelkosta, joka on muistanut meitä vaahtosuisella kuolauksellaan tällä kerralla IP-osoitteesta 82.181.173.241.
Onhan näitä muitakin. Julkaisemme jatkossa valikoituja otteita IP-osoitteiden ja nimien kera kulloisenkin uhkailijan ja/tai vihapostittajan aktiivisouuden ja törkypostin luovuuden perusteella.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on avannut jälleen kerran sanaisen arkkunsa hieman viralleen sopimattomassa yhteydessä. Hän on unohtanut asemansa kansalaisvaltioon olennaisesti kuuluvan vallan kolmijako-opin osana ja virkamiehenä.
Hän on tänään (varsin kaukana omasta toimenkuvastaan) paheksunut vuolaasti syyttämättä jättämiseen liittyvässä päätöksessä erään kiukustuneen ja turhautuneen kansalaisen höyrynpurkauksesta ja vaatii sen perusteella sensuurin laajentamista ihan uusiin mittasuhteisiin yhteisessä kansalaisvaltio Suomessamme.
Puuttumatta tässä siihen (se on oikeuden tehtävä), minkälainen kirjoittelu täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön, jokaisen (jopa poliisiylijohtajan) toivoisi käyttävän maalais/kaupunkilaisjärkeä tällaisia asioita kommentoidessaan. Tuskin tällainen kirjoittelu muodostaa kenellekään todellista uhkaa, enemmänkin se pitäisi nähdä turhautuneen kansalaisen kiukutteluna huonoksi katsomiaan vallanpitäjiä vastaan.
Monet rivikansalaiset (syrjäytyneistä nyt puhumattakaan) törmäävät jokapäiväisessä elämässään siihen, että poliisilla ei ole resursseja (tai halua) huolehtia heidän kohtaamistaan todellisista turvallisuusuhkista.
(Moralisoimatta tätäkään, tekisi mieli kysyä kumpi on tärkeämpää; meidän jokaisen yksityisen kansalaisen ja hänen omaisuutensa turvallisuus ja suoja, vai asioiden ajaminen niin pitkälle, että poliittisella eliitillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin linnoittautua sensuurin ja poliisivallan muurien taakse?)
Toimitus irtisanoutuu täten viimeisen kerran kaikesta uhkailusta (kas, meillä kun on huumorin sulkakynä nyrkissämme. Se, jonka mahti on vielä vahvempi kuin miekan), mutta vinkkinä tällaisten asioiden kommentoinnissa, haluamme väläyttää mahtavalle polliisipiällikölle ei pystynyt mieltään malttamaan-klausuulin palauttamista rikoslakiin – sensuurin kiristämisen sijaan.
Ihan senkin vuoksi, ettei lastenlastenlasten muodostama sukupolvi hirnuisi historiantunnilla nykyistä poliittista tyhmyyttä (tältäkin osin) kuunnellessaan…
Päivän kysymys kuuluukin, sopiiko poliittisella virkanimityksellä virkansa saanut Paatero sopiva poliisiylijohtajaksi? Onko hän henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan virkaansa sopiva (tämä on sitten taas toinen tärkeä samaan asiaan liittyvä kysymys) tai hallitseeko hän johtamansa hallinnonalan tarpeeksi hyvin?
Puhumattakaan nuhteettomuusvaatimuksesta. Pitää muistaa, että Paatero ei ole oikea poliisi – hän on kokoomuslainen juristi.
Tämä samainen poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa nimittäin pakollisen alkolukon ja nopeusrajoittimet kaikkiin autoihin. Hän haluaa myös laskea promillerajan 0.2:een maantie- ja 0.5:een meriliikenteessä. Tämän lisäksi hän vaatii nollatoleranssia ylinopeusvalvontaan.
Näin silti, vaikka hän Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana toimiessaan ajoi 78 km/h tietyömaa-alueella, jossa nopeusrajoitus oli 30 km/h. Paatero ei saanut (jostain syystä?) poliisilta tien päällä sakkoja, mutta myöhemmin syyttäjä määräsi hänelle 30 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Mikko Paateron poika, oikeustieteiden kandidaatti Sami Paatero, on entinen Anne Holmlundin erityisavustaja (2007–2009), viestintäministeri Suvi Lindenin erityisavustaja (2009), ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän nykyinen pääsihteeri (elokuu 2009–).
Onnea (tällä kertaa muissakin kuin Suomen kansallisomaisuuden hukkaamisessa ja Suomen monikulttuuristamiseen liittyvissä kokoomuslaisissa agendoissa) kaikille Teille, jotka äänestitte viime eduskuntavaaleissa kokoomusta tai ajattelette äänestävänne sitä seuraavissa.
Täältä päin tarkasteltuna, Paateron tulisi välttää lainvalvontakoneistonkorkeimpana johtajana (vallan kolmijako-opinkin mukaisesti) neuvomasta lainsäätäjiämme näiden työssään. Henkilökohtaisten tyräysten lisäksi näyttäisi siltä, että poliisiylijohtajalla on jäänyt virkaansa liittyvä alaistensa valvonta varsin vähäiselle huomiolle.
Puhumattakaan niistä virheistä, joita Paateron alaiset tekivät aselupaviranomaisina Jokelan ja Kauhajoen surullisenkuuluisissa tapauksissa. Ehkä (puoluepoliittisesti sidonnaisen) juristin pitäisi palata omiin hommiinsa ja jättää poliisin työt oikeille poliiseille?
Sillä, juttu menee nyt näin … mitä virkaa on tällaisella virkavallalla?
Eräs vasemmistonuorten tunnetuimmista kellokkaista, Heikki Multanen, on antanut kirjallisen todisteen väkivallattomuuden kunnioituksestaan, suvaitsevaisuudestaan, lainkunnioituksestaan ja siitä syvästä väkivallattomuuden vakaumuksestaan, minkä vuoksi hän ei voinut suorittaa aikoinaan varusmiespalvelustaan, vaan suoritti velvollisuutensa siviilipalveluksessa.
Olkaapa hyvät:
Hei!
Todettakoon heti alkuun että natsipaskojen halla-aholaiset tutkinpapyyntöpelleilyt eivät voisi kiinnostaa allekirjoittanutta vähempää. Jos olet asettanut itsesi samaan kelkkaan fasististen kusipäiden ja maahanmuuttokriittisyydellä ratsastavien puskanatsien kanssa, jotka kannustavat väkivaltaan antifasisteja kohtaan mm. kuvaamalla toimintaan osallistuvia, allekirjoittanut on ihan vakavasti sitä mieltä että pesäpallomailan toinen pää on ainoa oikea argumentointimuoto kaltaisiasi vittupäitä kohtaan. Toivottavasti viimeisin lause ei ollut rakenteellisesti liian pitkä infantiilille älyllesi.
Yhteistyöterveisin
– Heikki Multanen
Näin siis suvaisevainen – vai sanoisimmeko kenties pesäpallomailapasifisti – vasemmistonuorten valtuutettu Heikki MultanenJarkko Pesosen ystävällisesti kehoittaessa jättämään pesäpallomailalla lyömiseen liittyvät uhkailut tekemättä.
Suomeen – suomalaisten armosta – maahanmuuttajana joskus päässyt Abdul Ferrice uhkaili (julkaistu tosin kaupunkilehti Ankkurissa jo 13.10.2007, mutta mielenkiinnosta näiden kaksoisstandardien valtakaudella täällä vasta nyt julkaistuna) meitä alkuperäisväestöä edustavia suomalaisia vallanvaihdolla ja sisällissodalla:
Nyt paikalliset perussuomalaiset tuhlaavat panoksiaan hautausmaasta, kielenopetuksesta, uskonnonopetuksesta ym. toisarvoisista asioista jänkkäämiseen. Perussuomalaisten tehdessä hyödytöntä ja loukkaavaa politiikkaansa, he eivät huomaa ajoissa, että eräänä päivänä heidät tulee syrjäyttämään perusafrikkalaisten puolue tai pahimmassa tapauksessa sisällissota.
Onhan se tietysti ihan kiva tietää etukäteen minkä kiitoksen tulemme Abdulilta saamaan häntä kohtaan kohdistetusta vieraanvaraisuudesta.
Mutta onhan siellä toki muutakin – suvaitsevaista ja monikulttuurista – kommentointia siitä miksi Abdul on omasta mielestään myös Suomessa:
Lapsien tekeminen ja sitä kautta parempien sosiaalietuuksien saaminen on heille ainoa mahdollisuus saavuttaa jonkinlainen tulo/elintaso- siis perustamalla perheyritys.
Jos tulevaisuudessakin tämä on ainoa tie, niin vieläkin ”parempaa” seuraa; 60 vuoden kuluttua noilla, vain kolmella ystävälläni, on 1976 jälkeläistä.
Typerän politiikan seurauksena siniset silmät tulevat olemaan harvinainen näky Suomessa.
Puuttumatta tässä siihen seuraukseen, joka koskee ( tuollaisen projektin toteutuessa) Suomen kansan vääjäämätöntä vaihtamista muualta saapuviin lapsitehtailijoihin, kannattaa huomioida myös se, että tällainen väestön edesvastuuton kasvattaminen lyö korville kaikkea sitä mihin Suomessa on sitouduttu maailman väestöräjähdyksen ja ilmastonmuutoksen jarruttamisen, hidastamisen ja torjumisen suhteen.
Lisäksi Abdulin kannattaisi miettiä sellaista asiaa kuin huoltosuhde – jos kaikki tehtailevat lapsia, niin kuka maksaa sitten ne sosiaaliset tulonsiirrot joilla Abdul kasvattaa elintasoaan?
Kas, siinäpä miljoonan ruplan kysymys.
* * *
Yhdestä asiasta olen toki Abdulin kanssa samaa mieltä:
Edellisessä Suomen itsenäisyyden puolesta käydyssä sodassa kaatuneet sotilaat kuolivat turhaan, mikäli tämä rauhan sukupolvi ei kykene edes yhteiskuntarauhaa säilyttämään.
Sinäpä sen sanoit, Abdul – jospa aloittaisit vaikka ihan itsestäsi.
Ja sitten tiedoksi – ennen kuin heittelette niitä tiiliskiviä tänne suuntaan ja polttelette ristejä ja olkiukkoja pihallani – minä en ole perussuomalainen.
Olen suomalainen – ja helvetin huolestunut siitä, mihin maamme on matkalla.
Syytä olisi muidenkin olla – ennen kuin on liian myöhäistä.
Lähde: Homma (kiitos näppärä mäyrä)
Jk. Tämä sama suvaitsevainen ja kaikesta saamastaan kiitollinen maahanmuuttaja on muuten ahkeroinut toisellakin suvaitsevaisuuden saralla. On se jännää tämä kaksoistandardien aika…
Risto ”Abdullah” Tammen perustaman islam-larppausseuran touhut muuttuvat päivä päivältä entistä kyseenalaisemmiksi.
Tämä avoimesti islamilaista shariaan perustuvaa lainsäädäntöä – ja sen mukanaan tuomaa syrjintää, ihmisoikeusrikoksia ja väkivaltaa – ihannoiva ja sitä Suomeenkin ajava äärijärjestö, on uhkaillut nettisivuillaan nyt myös naapurimaatamme Viroa.
Tammen allekirjoittama uhkaus kuuluu kokonaisuudessaan näin:
TIEDOKSI VIRON SUURLÄHETYSTÖLLE
Suomen Islamilainen Puolue esittää huolestumisensa Viron tasavallalle osallistumisestaan Irakin sotatoimiin sekä osallistumalla presidentti Bushin saatanallisen hallituksen miehitystoimiin Irakissa.
Edelläkerrotun mukaisesti Viron valtion toimet ovat suunnatut Islamia vastaan kaikkialla maailmassa ja on sodanjulistus kaikkia muslimeita vastaan.
Suomen Islamilainen Puolue kehoittaa Viron valtiota vetämään sotilaansa välittömästi pois Irakista ja kunnoittamaan Irakin suvereniteettia.
Mikäli Viron valtio jatkaa sotatoimia sekä sortotoimia, Viron hallitus joutuu kantamaan teoistansa vastuun ihmisoikeusrikkomuksissaan Islamin vastaisessa taistelussa. Voimme todeta, että Viron valtio on Amerikan hallituksen ohjattavissa. Herää kysymys Viron itsenäisyydestä: ovatko virolaiset myyneet itsensä Amerikalle?
Jokaisesta sotapäivästä Viro tulee kantamaan vastuun, mikä tulee miehittäjien osaksi taistelussa Islamia vastaan.
Suomen Islamilaisen Puolueen puolesta,
Abdullah Tammi, puheenjohtaja
Abdullah Rintala, 1. varapuheenjohtaja
Jokaisesta sotapäivästä Viro tulee kantamaan vastuun, mikä tulee miehittäjien osaksi taistelussa Islamia vastaan.
Ei tuota voi parhaimmallakaan tahdolla ymmärtää muuksi kuin uhkaukseksi.
On karmeaa kuunnella tämän sakin puhuvan rakkaudesta ja humaanisuudesta, kun seuraavan hengenvetoon uhotaan kostoilla – sekä sen kuuluisan sharian mukaisilla homojen, ateistien ja avionrikkojien teloittamisilla.
Bushin hallintokin näyttäisi näiden hihhuleiden mielestä olevan saatanallista – vaikka Suomella on virallisella tasolla hyvät suhteet Yhdysvaltoihin.
Ei tällainen sakki voi toimia lakia omalta osaltaan säätävänä puolueena parlamentaarista demokratiaa edustavassa järjestelmässämme – puhumattakaan diplomatiassa mukana olemisesta. Jos Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan kannanotot saivat Yhdysvallat reagoimaan, mitä tällaisten totalitarismia ihannoivien hihhuleiden pääsy valtiomme asioista päättämään?
Eivätkä he haluakaan.
Tämä porukka on joukko kiihkomielisiä käännynnäisiä – ja heidän tavoitteenaan on yhteen uskontoon perustuva diktatuuri.
Tuore uutinen kertoo espoolaisen näkemyksen rasismista:
Soukan kahakassa ampuneelle vankeutta
Espoon Soukan kahakassa ampunut nuori mies on tuomittu viidestä tapon yrityksestä. Espoon käräjäoikeus langetti yli yhdeksän vuotta vankeutta.
Mies ampui Soukassa kohti nuorisojoukkoa elokuussa. Syyttäjän mukaan motiivina oli rasismi. Tulituksen kohteeksi joutuneessa ryhmässä oli yksi ulkomaalaistaustainen ihminen. Neljä nuorta sai osuman.
Syyttäjä nosti kuutta nuorta vastaan syytteitä. Oikeus tuomitsi ampujan lisäksi kaksi syytettyä sakkoihin. Kolmen syytteet hylättiin.
Nopea johtopäätös: Jos haluat tapella tai aiheuttaa häiriötä, ota mukaasi ulkomaalaistaustainen henkilö. Vastapuoli tuomitaan rasistisen kovennusperustein – Ainakin Espoossa.
Espoon käräjäoikeus pyrkii ilmeisesti määrittämään näin anarkismin ja maahanmuuton vastustamisen rasistisiksi viharikoksiksi. Toivottavasti hovioikeus palaa maanpinnalle tässä(kin) asiassa.
Toivottavasti. Yhdeksän vuoden vankeustuomio on aika kova kun sitä verrataan esimerkiksi näihin tekoihin ja tuomioihin:
Verisistä ryöstöistä yli 6 vuoden tuomiot kahdelle
Helsingin käräjäoikeus on langettanut helsinkiläiselle Jamanur Hassan Dahirille, 23, ja espoolaiselle Astrit Miftarille, 25, kuuden ja puolen vuoden ehdottomat vankeustuomiot muun muassa törkeistä ryöstöistä.
Rikokset tapahtuivat syyskuussa 2005. Ensimmäinen niistä sai alkunsa aamuöisellä Mannerheimintiellä, jonka jalkakäytävää pitkin eräs mies oli palaamassa ravintolasta.
Dahir ja Miftari pakottivat miehen ampuma-aseella ja veitsellä uhaten autoonsa. Kaksikko pahoinpiteli uhria lyömällä häntä kyynärpäällä päähän ja kylkeen sekä anasti hänen omaisuuttaan.
Kolmituntinen vapaudenriisto päättyi Lauttasaaren rantaan. Siellä uhri vedettiin ulos autosta ja häntä potkaistiin kylkeen. Ryöstäjät kaasuttivat pois paikalta.
Muutaman päivän kuluttua kaksikko hakkasi puolimetrisellä metalliputkella ennestään tuntemaansa miestä päähän, käsiin ja jalkoihin yksityisasunnossa. Jossain vaiheessa pahoinpidelty mies kertoi heille, että hän tietää Kustaankadulta erään asunnon, jonne he pääsevät sisään. Asunnon omistajien piti olla Amsterdamissa.
Dahir ja Miftari pakottivat erään neljännen miehen avaamaan asunnon oven työntämällä käden postiluukusta. Asunto ei ollutkaan tyhjä, vaan siellä asuvat mies ja nainen heräsivät, kun nelikko pääsi sisään.
Dahir ja Miftari potkivat ja hakkasivat miestä metalliputkella päähän ja muualle ylävartaloon, kunnes tämä ei pystynyt enää nousemaan.
Naisen he käskivät pysyä peiton alla makuuhuoneessa. Sieltä hän joutui kuuntelemaan tappouhkauksia ja uhrin ”hirveää huutoa”, kun tätä pahoinpideltiin.
Dahir ja Miftari veivät asunnosta omaisuutta joidenkin tuhansien eurojen edestä.
Oikeus tuomitsi kaksikon kahdesta törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä.
Heidän rangaistuksiaan kovensi se, että molemmat oli aiemmin tuomittu yli kymmenestä ryöstöstä tai sen yrityksestä.
Julkisuudessa aikaisemmin olleiden tietojen mukaan tässä Soukan tapauksessa oli lähinnä kyse kahakasta ja siihen liittyvästä uhkatilanteesta. Asiaa tarkemmin tietämättä minulle on jäänyt kuva, että kyseessä olisi ollut lähinnä hätävarjelun liioittelu seurauksineen (törkeä pahoinpitely ja/tai ruumiinvamman tuottaminen) ja ampuma-aserikos.
Teoistaan pitää toki vastata.
Palaan – tai sitten en – asiaan. Jos ja kun tuomio tulee julkisuuteen.
Tässä vaiheessa tärkein kysymys kuuluukin: Onko oikeus todellakin kaikille sama?
Lähteet: HS, Kaleva
Jk. Espoo on muuten Suomen ainoa kaupunkioikeudet saanut moottoritie. Tai toisen tulkinnan mukaan pelkkä ympäristörikos.
Päivitys 18.00: Hyysäri kertoo seuraavaa:
Oikeus ei kuitenkaan hyväksynyt syyttäjän esittämää rangaistuksen koventamisperustetta, jonka mukaan rikokset tehtiin ammuttujen rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen ryhmään kuulumisen takia. Oikeuden mielestä tällaista koventamisperustetta ei ollut.
Vai niin? Uskotteko Te tuon?
Kyllä 9 vuotta tuntuu aika kovalta tuomiolta tuosta teosta – ilman rasistista koventamisperustetta.
Katsellaan…
Lähde: HS
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin:
Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
Axel Oxenstierna:
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
Onnea matkaan, lapsikullat. Yrittäkää selviytyä.
Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä — joista useimmat ovat kelpo ihmisiä — me olemme siinä sodassa eri puolilla.
Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin.
Vihfreä humanisti Ville Komsi
toukokuu 2023
ma
ti
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
DISCLAIMER!
Tämä blogi sisältää kirjoittajan henkilökohtaisia poliittisia mielipiteitä. Niitä ei pidä - eikä saa - ottaa totuuksina.
Vieraskirjaan kirjoitetuista mielipiteistä sekä kirjoitusteni kommentointiosioihin jätetyistä kommenteista vastaa jokainen kommentoija juridisesti itse.
Panu Höglund ja humanismi
Minusta olisi ihan hyvä jos muslimiterroristit tulisivat ja räjäyttäisivät hengiltä sinut ja kaikki vastenmieliset aateveljesi. Älä yhtään kuvittele että kukaan kunnon ihminen tuntisi pätkääkään
myötätuntoa sinua kohtaan.Panu Höglund turkulainen humanisti
Christopher Caldwell
Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.
Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.
Netin muukalaisviha koetaan vakavana uhkana myös siksi, että maahanmuuton odotetaan jatkossa lisääntyvän. Euroopasta on jo esimerkkejä siitä, kuinka maahanmuuttajien ja kantaväestön arkisetkin kärhämät voivat kärjistyä polttoiskuiksi ja mellakoiksi.
Pitäisin tärkeänä, ettei tilannetta päästetä sellaiseksi kuin se on eräissä muissa maissa, Ruotsissa ja Länsi-EuroopassaValtionsyyttäjä Mika Illman
Tiivistys sananvapauden rajoittamispyrkimyksistä
Väärästä mielipiteestä rankaiseminen kertoo lähinnä sen, ettei yhteiskunnalla ole perusteltua vastausta esitettyihin argumentteihin. Normaalissa väittelyssä sitä voisi pitää täydellisenä epäonnistumisena. Jos yhden yksilön ylilyönnit ovat ainoa perustelu miksi koko yhteiskunnan mielipidekirjoittelu pitäisi saada kuriin, ollaan aika heikolla pohjalla.Nimimerkki vastakiiski HS 6.5.2008 10:33
Viikon mokutus
Vähemmistövaltuutetun mukaan erityisesti ylikorostuneet kielitaitovaatimukset vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä.Johanna Suurpää, vähemmistövaltuutettu , Helsingin Sanomat 23.5.2008
Mika Illman ääneen lausumisesta
Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.
Ei kai Suomessa?
Sananvapauden päivänä halutaan myös muistuttaa, että maailmassa on kymmeniä valtioita, jotka rajoittavat vapaata tiedonvälitystä ja ihmisten oikeutta ilmaista mielipiteitään
HS, Sananvapauden päivänä, 3.5.2008
Ns. positiivinen syrjintä lainsäädännössä
Syrjintälaki 7§
Tällä lailla ei estetä sellaisia erityistoimenpiteitä, joiden tavoitteena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden saavuttaminen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetusta syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäisemiseksi tai lievittämiseksi (positiivinen erityiskohtelu).
Astrid Thors:
Ei pitäisi olla niin suurta väliä sillä, millä perusteilla ihminen on Suomeen tullut. Perheen käsitettä laajentamalla houkuttelemme helpommin uusia maahanmuuttajia.
Niinkö?
Maahanmuuttajat sinänsä eivät ole tuoneet mitään huonoa. Toki on joitain heihin liittyviä negatiivisia ilmiöitä, mutta ne eivät ole maahanmuuttajien vaan yhteiskunnan tuottamia.
Camilla Haavisto
Suomalaisuudesta sanottua
Ruotsalaisesta näkökulmasta neanderthalit itärajan takana elävät eri aikavyöhykkeellä. En tarkoita Itä-Euroopan aikaa – jota Suomessa kellotetaan – vaan aikaa pari jääkautta sitten.
Touhukkaat möyhäkäiset teroittelevat nuolenkärkiä idän sapelihammastiikerin varalta ja örjähtelevät ohi kulkevien naisten perään. Ruotsalaiset kulkevat hyvissä kengissä ja puhuvat kieliä – mitkä eivät sivumennen sanoen kumpikaan ole suomalaisministereiden tyypillisiä ominaisuuksia.
HS:n Tukholman kirjeenvaihtaja 30.3.2008 Kalle Koponen
Suomen perustuslain 14 §:ssä sanottua
Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.
Mika Illman väitöskirjastaan
Kriminalisoinnin tarkoituksena on viime kädessä suojata pluralistista yhteiskuntaa rangaistusuhan avulla.